Taidepalvelut!

Taidetuokioita, koulutuksia ja kursseja!
 
Suunnittelemme kursseja ja koulutuksia tilauksesta. Tässä muutamia esimerkkejä, tervetuloa taiteeseen kanssamme. 
 
 

SANATAIDETUOKIOITA LAPSILLE JA NUORILLE

Sanataidetuokioissa tehdään ryhmän taitotasolle soveltuvia sanataideharjoituksia, leikitään  monipuolisesti kielellä ja kannustetaan luovaan itseilmaisuun. Työpajoissa tehdään  sanataideohjaajan johdolla yhteisiä tarinoita ja runoja vaihtuvin menetelmin. Työpajoissa  käytetään inspiraationa ryhmää kiinnostavaa lastenkirjallisuutta ja kannustetaan myös  yleisesti lukemaan paljon ja nauttimaan tarinoiden maailmasta.  

Sanataidetyöpajan toiminta on ennen kaikkea lapsi- ja ryhmälähtöistä ja keskeistä on  lasten osallistaminen sekä lapsen yksilöllinen ja sensitiivinen kohtaaminen. Kirjoitustaito ei  ole välttämätön, koska harjoitteita voidaan tehdä myös suullisesti. 

Työpajan lopuksi voidaan koota sanataidenäyttely.  

TUKISANOJA

Koulutuksessa tutkitaan sanataidetta mielenterveystoipujien tukena. Toipumisorientaation viitekehyksessä toipuminen merkitsee kasvua ja oppimista, vahvuuksien ja voimavarojen huomioimista sekä esimerkiksi osallisuutta. Sanat ohjaavat, muokkaavat, jäsentävät ja luovat todellisuuksiamme. Sanataide myös yhdistää meitä.  Koulutus antaa välineitä ja näkökulmia esimerkiksi vertaistuellisten sanataideryhmien ohjaamiseen. Erilaisia sanataideharjoituksia kokeilemalla on mahdollisuus tutustua omaan ääneen ja tapaan käyttää sanoja. Sanataideharjoitusten nostamista ajatuksista ja tunteista voidaan käydä yhdessä keskustelua ja harjoitella palautteen antamista ja vastaanottamista. Paja, koulutus tai kurssikokonaisuus on mahdollista järjestää myös etänä.

Kesto: 4h tai pidempi kurssikokonaisuus. Suositeltu osallistujamäärä 6-12.

LEPOHETKI

Kirjoittaminen tai kuunteleminen voi toimia lepohetkenä. Sanataiteellinen lepohetki  suunnitellaan tilaajan tarpeisiin.  Lepohetki sopii niin koululuokalle kuin työpäivän lounastauon syventäjäksi, taidelahjaksi tai työryhmän iloksi. 

Kesto: 20min – 2h.  Toteutettavissa myös etänä. 

VAUVALORUTUS

Aikuisen ja vauvan (alle 1 v) yhteinen lorutteluhetki. Tuokiossa lorutellaan rentouttavia ja innostavia runoja rauhalliseen tahtiin. Runojen ja lorujen rytmit ja vauvalle tärkeän aikuisen ääni, katse ja kosketus muodostavat yhteisen kokemuksen.

Kesto: 30-45 min. Suositeltu osallistujamäärä 5-10 aikuista lapsineen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s